Saapuu syys

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tulimme perjantaina saareen. Täällä on jo kovasti syksyistä, kukat vaihtaneet väriä ruskeaan, ja kuihtuneet; puiden lehdet kellastuneet, osa pudonnut maahan. Ilmassa tuntuu vuodenajan vaintuminen, ja tottakai se tuntuu myös jo mielessä. Oikeastaan se varsinainen haikeus, joka kesän loppuun liittyi, on jo mennyt. Nyt suunnataan jo alkavaan pimeään kauteen ja valmistellaan mökkiä pikkuhiljaa talviteloille. Ainoat väripilkut ovat nuo auringonkukat. Mieheni poimi ne minulle matkalla, pysähtyi tien reunaan Siuntion paikkeilla, kun siellä on isot pellot täynnä kukkia, joita saa poimia. Ovathan ne kauniita!

Tänään, kun miehet korjasivat laituria, menin koiran kanssa vähän metsään, ja sieltä tuo sienipannullinen. Kanttarelleja vielä, samoin orakkaita. Olin ottanut vain muovikassin mukaan, ja sinne kertyi ihan kivasti saalista. Aurinkokin alkoi paistaa, ja kevyt hiki kihosi pintaan. Koira oli ihan naatti ja kävi pitkälleen ruohikolle vettä juotuaan, kun tulimme takaisin. Oli hyvä olla.

Lounaan jälkeen nukuimme pienet päikkärit, siihen houkutti valo, joka hiipi ikkunasta ruokapöydän ääreen ja toi tunteen loppukesän lämmöstä, pehmeästä valosta ja suloisista unista.

Ilta on ollut täynnä puuhaa, ja nyt saunan jälkeen voi todeta, että päivä on ollut täysi. Ja vaikka vähän kipuilin taas tätä omaa työtilannettani, niin lopulta rauhotuin, kun juttelimme ja tajusin, että joihinkin asioihin en vain voi vaikuttaa. On tehtävä se minkä voi ja nautittava elämästä murehtimatta turhia.

Kaikki järjestyy tavalla tai toisella.

 

Mansikkakakun lumoissa

Istuin eilen naapurissa, söimme mansikkakakkua ja joimme lasit viiniä. Siinä jutellessa sivusimme, tai oikeastaan puhuimme paljonkin, parisuhteen eräästä tärkeästä puolesta: siitä kuinka tärkeää on tunnistaa ja tunnustaa kumppanin toiveet ja se, mistä hän pitää. Esimerkkinä se, että toiselle on tärkeää laittaa kaunista, että hän nauttii ja hänelle on tärkeää, että ympärillä on visuaalisesti innoittavia ja miellyttäviä esineitä ja asioita. Se on joillekin ihmisille ehkä tärkeämpää kuin toisille, mutta ei suinkaan yhtään vähempiarvoista.

Ei ole samantekevää millaisesta kupista aamukahvini juon. Tai millaisia värejä ja muotoja kodissa on esillä. On arjen luksusta tehdä sellaisia pieniä valintoja, jotka tekevät jokaisesta päivästä juhlavan. Ja että esteettinen mieli saa ruokaa.

Toisaalla toinen voi rakastaa kalastusta, ja vaikka ei itse ole niin innostunut, niin voi kompata ja osoittaa mielenkiintoa. Ei se ole meiltä pois jos vähän innostumme toisenkin pitämistä asioista; oikeastaan on mukava kuulla mikä toista hetkauttaa.

Juttelimme myös siitä, että ei kaiken aina tarvitse olla niin terveellistä. Monet ruuat eivät ehkä nykysuosituksen mukaan ole niin ravinto-opillisesti oikeita, mutta niiden valmistus on hauskaa, ja kun tehdään hitaasti ja vaivalla, niin kyllä on hyvää! Ei lastenkaan tarvitse aina saada sitä täysipainoista ateriaa – joskus voi syntyä ihania, elämänkestävä muistoja vaikka mummon riisipuurosta.

Elämä on helposti joko tai. Menemme äärilaitoihin, ja suoritamme oikeaksi katsomaamme polkua hampaat irvessä. Siinä samalla unohtuu nautinto, emme muista antaa aisteille ja mielelle kutkuttavia, lempeitä ja virkistäviä tuokioita.

Kuinka tärkeää on vaalia hyvää tekeviä asioita. Joka päivä.