Viimeistä kertaa?

img_0890img_0875img_0876img_0880img_0882img_0891img_0897img_0899img_0903img_0906

Mökkikausi lähenee loppuaan. Lehdet putoilevat puista yhä hurjempaa vauhtia, ja väistelemme niitä pihalla, katsellen syksyistä väriloistoa, jonka ne tarjoavat. Eilen perjantaina pakkasimme itsemme kauppamatkalle, hyytävässä viimassa kiisimme veneellä mantereelle, siirryimme nopeasti autoon ja hurautimme keskustaan kaupoille, karitsankyljykset mielessä. Tommen’s niitä Hangossa yleensä myy, mutta nyt niitä olisi ollut vain pakkasessa, joten jouduimme poistumaan tyhjin käsin, tosin lupauksella, että soittamalla etukäteen niitä löytyisi marinoituna grilliin, ainakin nyt vielä jonkin aikaa. Syksyhän on meille karitsan lihan ystäville juuri parhautta.

K-kaupasta löysimme sitten karetta, ja tyytyväisinä löydöstä sekä kukkarot hieman kevenneinä, koska ostimme myös patalihaa kun sitä oli altaassa tarjolla, ajoimme Kolavikenin rannan päähän, josta tarkoituksena kävellä Neljän Tuulen tuvalle. Ranta on tähän aikaa vuodesta hiljainen, tosin se on sitä usein muutenkin, tänne kun eivät turistit juuri eksy. Hiekkatietä kävellessä löytyi yhtä jos toista kuvattavaakin, välillä poikkesimme levästä muhkuraiselle hiekalle meren tuntumaan, ja kävelimme toiseen päähän loppumatkan leväkönttejä väistellen.

Perillä halusimme sittenkin kahville, vaikka tarkoitus ei alunperin ollutkaan, mutta kuten arvasimme, paikka oli jo kiinni. Takaisin sitten vaan. Teki hyvää reippailla jo viileässä säässä.

Kotona keitimme kahvit ja söimme omenapiirakkaa, jonka olin edellisenä päivänä leiponut. Kyllä maistui.

Tänään olimme metsässä pari tuntia, suppilovahveroita ei juuri ollut sateen puutteen vuoksi. Löysimme sentään muutaman kanttarellin, vähän orakkaita sekä muutaman muhkean tatin 🙂 Jotka päätyivät sitten valkosipulin kanssa oliiviöljyssä rapeiksi paistettuina leivän päälle, alkupaloiksi.

Sitten karitsat grilliin, ja nam, mikä ateria näistä taas syntyi. Grilliin päätyi myös Lidlistä kreikkaviikoilta ostettua basilikahalloumia, joka oli ihan taivaallista. Salaattia vain lisäksi, ja ihan superhyvää oli.

img_0930

Tuossa tiskatessa äsken taas ajattelin, miten hyvä ja rauhallinen olo täällä ihmiselle tulee, kun saa ulkoilla metsässä ja syödä ja nukkua hyvin. Ei ole ääniä eikä virikkeitä liiaksi, stressitaso laskee ja mieli asettuu.

Kohta tämä autuus on taas enemmän ja vähemmän katkolla, kun tulee niin pimeää, ettei tänne enää viitsi tulla. Ja rospuuton aikana ei pääsekään. Hassua, miten lähtiessä tuntuu vähän, ettei jaksaisi, mutta kun tänne asettuu, niin on tosi hyvä olla.

Loppujen lopuksi taitaisin kotiutua helpostikin vaikka pidemmäksi aikaa, jos vaan rakkaat on lähellä ja mieleistä tekemistä luvassa. Nytkin olen tehnyt joka päivä myös töitä, mutta nauttinut kyllä täysillä ihan vaan olemisesta myös.

Niin että kaiken kaikkiaan hyvä, pitkä viikonloppu.

 

 

 

Saapuu syys

img_0845

 

img_0846

 

img_0849

 

img_0852

 

img_0853

 

img_0855

 

img_0856

 

img_0859

 

img_0862

 

img_0868

 

Tulimme perjantaina saareen. Täällä on jo kovasti syksyistä, kukat vaihtaneet väriä ruskeaan, ja kuihtuneet; puiden lehdet kellastuneet, osa pudonnut maahan. Ilmassa tuntuu vuodenajan vaintuminen, ja tottakai se tuntuu myös jo mielessä. Oikeastaan se varsinainen haikeus, joka kesän loppuun liittyi, on jo mennyt. Nyt suunnataan jo alkavaan pimeään kauteen ja valmistellaan mökkiä pikkuhiljaa talviteloille. Ainoat väripilkut ovat nuo auringonkukat. Mieheni poimi ne minulle matkalla, pysähtyi tien reunaan Siuntion paikkeilla, kun siellä on isot pellot täynnä kukkia, joita saa poimia. Ovathan ne kauniita!

Tänään, kun miehet korjasivat laituria, menin koiran kanssa vähän metsään, ja sieltä tuo sienipannullinen. Kanttarelleja vielä, samoin orakkaita. Olin ottanut vain muovikassin mukaan, ja sinne kertyi ihan kivasti saalista. Aurinkokin alkoi paistaa, ja kevyt hiki kihosi pintaan. Koira oli ihan naatti ja kävi pitkälleen ruohikolle vettä juotuaan, kun tulimme takaisin. Oli hyvä olla.

Lounaan jälkeen nukuimme pienet päikkärit, siihen houkutti valo, joka hiipi ikkunasta ruokapöydän ääreen ja toi tunteen loppukesän lämmöstä, pehmeästä valosta ja suloisista unista.

Ilta on ollut täynnä puuhaa, ja nyt saunan jälkeen voi todeta, että päivä on ollut täysi. Ja vaikka vähän kipuilin taas tätä omaa työtilannettani, niin lopulta rauhotuin, kun juttelimme ja tajusin, että joihinkin asioihin en vain voi vaikuttaa. On tehtävä se minkä voi ja nautittava elämästä murehtimatta turhia.

Kaikki järjestyy tavalla tai toisella.

 

Paras Hanko

Tämän tekstin tein jo viime lauantaina, mutta laitan sen nyt jakoon, kun ennemmin en ehtinyt. Näissä kuvissa aurinko paistaa, toisin kuin tänään. No, hetkeksi on mukava palata niihinkin tunnelmiin.

 

Ihan pikkuisen tekee mieli kehua. Hankoa nimittäin. Ihan parasta aikaa on nyt, elokuun lopulla, kun ei ole enää niin vilkasta, mutta päivät voivat olla kultaisen lämpimiä, kuten tänään. Kävelimme Gunnarsin rantaa toiseen päähän asti. Rannalla oli kajakkitapahtuma, siksi ihmisiä niinkin paljon. Mutta he olivat omissa porukoissaan, rantaa riitti käveltäväksi, ja suurin osa siitä oli täysin tyhjä. Meri siinsi kauniina, joskin levää oli, valitettavasti, eikä koiraa voinut päästää veteen. Tämä on aina surullista.

Hiekka tuntui varpaissa pehmeältä ja kutitti, otettiin ihan alkumatkasta pois sandaalit, kun jouduttiin kävelemään vedessä siinä missä oli porukkaa ja kajakkeja rantavedessä, mutta ei niitä kenkiä viitsinyt laittaa loppumatkastakaan jalkaan, kun tuntui niin hyvältä kävellä ilman.

Mökilläkin on jotenkin leppoisampaa. Keskikesällä on jotenkin niin täyttä, on lomat kaikilla ja mökilläkin pitää tehdä kaikenlaista. No, ei se tekeminen lopu nytkään, mutta elo jotenkin rauhoittuu. Ei tarvitse säntäillä eikä stressata. Ja miten mukavaa on, kun käymme ”kaupungilla”, niin aina on ihmisiä, joiden kanssa tulee juteltua. Se onkin niin mukavaa täällä. Monella tuntuu olevan aikaa, ja nähdään myös jo vanhoja tuttuja. Täällä heitä on itse asiassa aika paljon. Eli se haave että muutaisimme Hankoon joskus, on ehkä himpun verran lähempänä. Tuntuu kotoisalta, mikä on kumminkin aika tärkeää.

Tietenkin myös se, että saimme remppaprojektin valmiiksi, tekee paljon. On aikaa huokaista ja nauttia kättemme töistä. Monta vuotta mökki on ollut työmaa, ja siksikin nyt tuntuu niin mukavalta, kun iso homma on saatu päätökseen. Ei sitä oikein edes tajunnut ennen kuin nyt, että miten iso juttu tuollainen remontti on. Se sitoo voimia, aikaa ja rahaa ihan kummasti, ja kyllä siinä on parisuhteellakin haasteensa.

Siksi tästä elokuusta vielä, ja sen lämmöstä nauttien.