Eilen oli retkipäivä; lämmin, melko tyyni ja aurinkoinen. Kävimme ostamassa evästä kaupasta ja kahvia termariin, ja suuntasimme Porkkalanniemeen. Mennessä ei ollut paljoa ihmisiä liikkeellä, muutamia tuli vastaan, ja kohteliaasti, niin kuin asiaan kuuluu, tervehdimme jokaista hiljaa nyökäten. Kävelimme kallioille, ja pysähdyimme ihailemaan aukeavaa merta ja kuuntelemaan haahkojen ääniä. Aurinko oli valtavan kirkas, ja maisema meren sininen.
Mieheni kiikaroi lintuja, ja minäkin kurkkasin. Ihmettelimme myös taivaanrannassa näkyvää valtavan pitkää rahtialusta. Se ei näy kuvassa. Joimme pullakahvit, ja uuden energian saattelemina lähdimme kävelemään alaspäin kalliota.
Kävelimme saarimaisen niemen kärkeen, toista puolta päähän ja toista takaisin. Takaisintulomatka oli vähän haasteellisempi kävellä, mutta hyvin selvisimme ehjinä. Sitten oli tietysti jo nälkä. Tulenteko piti aloittaa puiden pienimisestä, ja vähitellen saimme grilliin hyvän pöhinän. Makkarat laitoimme ritilälle, kun puut olivat melkein palaneet ja hiillos hyvän näköinen. Joku vanha pariskunta tuli yhtä aikaa puuhaamaan makkaranpaistoa, mutta he eivät malttaneet odottaa hiillosta, vaan söivät todennä-köisesti makkaransa puoliraakoina.
Meillä oli muutakin evästä, joten katoimme kaiken pöytään, ja kun makkarat olivat kypsiä, vietimme evästuokion puolivarjoisassa. Syötyämme huomasimme, että ainakin yksi pöytä olisi ollut vapaana auringossakin, mutta ei meidänkään tarvinnut palella, joten se siitä.
Autolle palatessa piti kuvata tämä puunkäppyrä, oli niin erikoisen näköinen. Polku on hyvin merkattu, onneksi, sillä pois tullessa polun vieret näyttivät niin erilaisilta, että muuten olisi ajatellut olevansa väärällä polulla.
Olipa mukava retki. Metsän hiljaisuus, luonto ja meri tekivät tehtävänsä. Olo oli raukea, ja kotona käperryin viltin alle päiväunille.
Suosittelen lähtemään välillä pois kotoa, ulos luontoon, jonnekin, missä ei ole vaikka ennen käynyt. Ihan kuin pieni miniloma!
Sonjan Huone 