Synttärimatka Barcelonaan

Kävimme siis Barcelonassa. Viisi yötä, neljä kokonaista päivää. Monenlaista tehtiin, muun muassa ajeltiin yksi päivä hop on hop off -bussilla, jolloin saimme kokonaiskuvan kaupungista. Se oli ihan fiksua näin ekakertalaiselle. Kolusimme myös El Bornin kaupunginosaa, jossa huoneemmekin sijaitsi, aika tarkkaan, ja kolmantena päivänä alkoi tuntea niitä pikkukatuja, jotka olivat hyvinkin samannäköisiä, niin että toisena iltana olimme hetken aikaa ihan eksyksissä, ennen kuin kännykän kartasta saimme selville missä olemme. No, eksyminen ei ole vaarallista, kun kuitenkin samoilla kulmilla pyörittiin – mutta hetkeksi tuli vähän epämiellyttävä olo.

Kävelimme päivittäin noin kymmenen kilsaa, lopussa vähemmän. Kävimme mm. Barcelonetan kaupunginosassa kiertämässä, ja kävelimme sieltä ison puiston, Parc Ciutadellan, kautta kotinurkille. Ja tietenkin kävimme katsomassa Gaudin suurhanketta Sagrada Familiaa, josta muutama kuva päätyi tänne. Ulkoa ja sisältä. Vaikka sisäkuvista ei yhtään pysty mieltämään miten valtavan hieno se on. Ihan upea. Sieltä kävelimme takaisin vanhan kaupugin kujille, ja Ramblasia alas rantaan. Ramblas on kyllä minusta ylimainostettu. Ihan tavallinen kävelykatu tuo on, tietysti vähän enemmän ihmisiä, mutta varsinkin nyt marraskuun lopussa ei ollenkaan kummoinen.

 

img_0962

 

Sagrada Familian kierrosta odotellessa kävimme viereisessä puistossa, jossa joku maalari ikuisti kirkkoa. Siellä oli myös lampi, ja paikka tuntui keitaalta vilkkaan liikenteen keskellä.

img_0969

 

Ja tietysti täällä, niin kuin monessa muussakin kaupungissa, ovat rakastavaiset laittaneet liittonsa sinetiksi lukkoja tähän aitaan. (Näin oletan.)

img_0973

 

img_0979

 

Sagrada Familiassa on sisällä hirmuinen määrä ikkunoita, eri värisiä, ja valon osuessa niihin tulee sisälle pylväisiin eri väristä valoa eri vuorokaudenaikoina. Valokuva ei tosiaan anna oikeutta sille, miten upea kirkko on sisältäkin, varsinkin nyt kun rakennustelineet on poistettu. Valmishan se ei vielä ole, saa nähdä tuleeko ikinä 🙂

img_1006

 

Synttärilauantaita vietimme yhdessä monista ravintoloista, joita oli El Bornin kaupunginosassa. Se löydettiin sattumalta päiväkävelyllä, ja varattiin pöytä illaksi, koska päivälläkin paikka oli ihan täynnä. Tapastiskit olivat enemmän kuin houkuttelevan näköisiä!

20161203_193548

 

Sieltä sitten valitsimme mielemme mukaan mitä halusimme, ja nämä valmistettiin meille. Ah ja voih, miten oli hyvää.

20161203_194635

 

Kotimatkalla poikkesimme asunnon alakerrassa sivukadulla olevaan leipomoon, ja ostimme aamuksi voisarvia. Näitä leipomoita ja pieniä liikkeitä oli naapurusto pullollaan, ja oli kiva asua ihan paikallisten keskellä, missä kapeiden katujen yllä roikkui parvekkeilta pyykkiä ja Espanjan lippuja, kuten asiaan kuuluu.

20161203_215802

 

Ja viimeiseksi sitten kuva meidän asunnon portaista, joista laitoinkin kuvan jo aiemmin: näitä kivuttiin viisi kerrosta niin päästiin meidän huoneeseen, joka oli ihan toimiva. Mutta ison matkalaukun kanssa meno ja varsinkin poislähtö oli hiukkasen haasteellista. Ei auttanut kuin kieli keskellä suuta sompailla. Minä sain onneksi huolehtia pienemmästä pakaasista!

portaat

 

Barcelona jäi ehdottomasti mieleen positiivisena kokemuksena. Oli helppo kulkea kävellen joka paikkaan. Kerran otettiin taksi kun ei jaksettu sen päivän saldon jälkeen enää kävellä, mutta muuten liikuttiin jalkaisin. Ja se on ehdottomasti hyvä tapa, sillä siinä näkee kaiken ihan kunnolla ja voi poiketa mihin lystää.

Löysimme muuten ihan naapurista myös kenkäoutletin, josta ostimme kummallekin nahkakengät. Minun maksoivat neljäkymppiä ja miehen parikymppiä enemmän. Laadukasta työtä ja hyvät jalassa.

Nyt sitten vaan säästämään seuraavaa matkaa varten. Saas nähdä päädymmekö samaan paikkaan. Veikkaan kyllä, että joku uusikin kohde saattaa taas alkaa vetää puoleensa, kunhan päästään kevääseen.

Adios!

 

 

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s